WE ARE UPDATING OUR WEBSITE - WE WILL OPEN THE RENEWED PAGES IN JUNE

PÄIVITÄMME KOTISIVUJAMME - AVAAMME UUDISTUNEET SIVUT KESÄKUUN ALKUPUOLELLA

Olemme työskennelleet puun kanssa melkein 70 vuotta joten meillä on siitä pitkä kokemus ja asiantuntemus. Tehtaalla osaaminen siirtyy luonnollisella tavalla eri sukupolvien yli. Yrityksen perustamisesta, vuodesta 1948 aina vuoteen 1998 saakka, kangaspuiden valmistus oli tärkeä osa liiketoimintaa. 1980-luvun puolivälissä yritys keskittyi yhä enemmän julkisen tilojen kalustamiseen ja sisustamiseen. Vuonna 2016 Glimakra of Sweden osti tehtaan Tranåsista. Se on viilukomponenttien alihankkija huonekalu- ja sisustussektorille. Glimakra of Sweden on ollut osa Garpco konsernia vuodesta 2007.

Olemme yksi Pohjoismaiden johtavista säilytyskalusteiden toimittajista. Olemme saavuttaneet tämän aseman kehittämällä jatkuvasti toimintaamme. Yli neljänkymmenen vuoden kokemuksella olemme yhdessä asiakkaiden kanssa onnistuneet keräämään paljon tietotaitoa. Vuosien varrella olemme oppineet mikä toimii ja mikä ei. Pitkä kokemuksemme yhdistettynä vahvaan innovaatiohaluun kuljettaa meitä eteenpäin ja luo edellytykset uusien fiksujen suunnitteluratkaisujen kehittämiselle.Meillä on pääkonttori ja näyttelytilat Norrköpingissä sekä showroomit Tukholmassa ja Oslossa.

Historia
TreCe AB on toiminut vuodesta 1973 lähtien. TreCe´sin perusti Göran Carnock jolloin TreCe valmisti männystä varasto- ja arkistohyllyjä. 1978 Göranin kaksi poikaa Claes ja Anders Carnock aloittivat yrityksen palveluksessa. Yhdessä Göran Carnockin kanssa yhtiössä oli nyt kolme Carnockia; tästä johtuen nimi TreCe.